Ajankohtaista
Tulevaisuuden ympäristöosaajat -työpaja 21.3.2012
Rekrytoivan F.E.C.-koulutuksen infotilaisuudet – Tule kuuntelemaan!
Poikkitieteellisellä koulutuksella kestävän kehityksen superosaajiksi
Ympäristöpasseilla ammatillista ympäristöosaamista
Kestävän kehityksen työkaluja ammatilliseen aikuiskoulutukseen
Suomen vesialan osaamistarvekartoitus on julkaistu
Syklin logistiikalle omat nettisivut!
SYKLONI-verkkolehti
www.kestavaaliiketoimintaa.fi
Tieturva
Tieturvakortti koulutus
Tieturva on koulutusohjelma, jolla Tiehallinto yleisten teiden pitäjänä varmistaa tiellä työskentelevien perehdytyksen työpaikan liikenteen aiheuttamiin vaaratekijöihin. Pätevyysvaatimukset turvallisuusasioissa yleisellä tiellä tehtävässä työssä. Tavoitteena on lisätä sekä työnjohdon että erityisesti työntekijöiden tietämystä tiellä työskentelyn turvallisuudesta ja turvallisista työtavoista. Tavoitteena on myös yhdenmukaistaa liikenteenohjausta ja käyttäytymistä tiellä tehtävässä työssä.
Tiehallinto edellyttää yleisellä tiellä tehtävään työhön ja työn johtamiseen osallistuvalta henkilöltä pätevyysvaatimukset, jotka kyseinen henkilö täyttää Tieturva-koulutuksen käytyään. Koulutuksesta annetaan todistus ja Tieturvakortti kirjallisen kokeen hyväksytystä läpäisemisestä. Todistus on voimassa viisi (5) vuotta. Pätevyyden jatkamiseksi käydään uudestaan se Tieturva-kurssi, johon henkilöllä on pätevyys. Koulutukseen on hakeuduttava Tieturvakortissa ilmoitetun viimeisen voimassaoloajan kuukauden kuluessa tai ennen sitä.
Koulutus on hyväksytty EU:n kuljettajadirektiivin mukaiseksi täydennyskoulutuspäiväksi.
Koulutukset järjestetään jos osallistujia väh. 10
Lisätiedot
Tuotevastaava
Arto Niemi
p. 050 324 4120
arto.niemi(at)sykli.fi
Alkavat koulutukset
Vesihygieniapassi, vesilaitoshenkilöstön osaamistestaus, Riihimäki 08.02.2012
Kestävän kehityksen oppimispolku, Kuusamo 14.02.2012
Kestävän kehityksen oppimispolku, Kajaani 16.02.2012
Avoin ympäristöhuollon ammattitutkintoon valmistava koulutus, Helsinki, Malmi 16.02.2012
Ympäristöhuollon ammattitutkintoon valmistava koulutus, Hämeenlinna 17.03.2012 - 31.08.2013
Vesihygieniapassi, vesilaitoshenkilöstön osaamistestaus, Helsinki, Malmi 20.03.2012
Vesihygieniapassi, vesilaitoshenkilöstön osaamistestaus, Riihimäki 12.04.2012
Vesihygieniapassi, vesilaitoshenkilöstön osaamistestaus, Helsinki, Malmi 08.05.2012
Vesihygieniapassi, vesilaitoshenkilöstön osaamistestaus, Riihimäki 13.06.2012




