Suomen vesialan osaamistarvekartoitus on julkaistu

07.10.2011

Finnish Water Forumin koulutustyöryhmä on koonnut ja julkaissut raportin Suomen vesialan osaamistarpeista vuonna 2025. Osaamistarveraportti on tarkoitettu keskustelunherättäjäksi ja koulutukseen liittyvien organisaatiokohtaisten strategioiden tueksi ja taustadokumentiksi.

Finnish Water Forum (FWF, Suomen vesifoorumi ry) on suomalaisten vesialan toimijoiden vuonna 2009 perustama yhdistys, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen vesiosaamisen vientiä. FWF:n hallitus perusti lokakuussa 2010 koulutustyöryhmän vuoden määräajaksi ja antoi sille tehtäväksi vesialan osaamistarvekartoituksen valmistelun. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin professori Riku Vahala Aalto-yliopistosta. Työryhmän muut jäsenet ovat Ulla Heinonen (Aalto PRO), Tuulia Innala (SYKLI), Kati Lundgren (SYKLI), Tapio Katko (TTY), Kati Lounema (OPH, asiantuntijajäsen), Harri Mattila (HAMK), Katri Mehtonen (FWF), Osmo Seppälä (VVY), Annina Takala (TTY), Teemu Vehmaskoski (RIL) ja Saija Vuola (FWF).

Maaliskuussa 2011 työryhmä järjesti seminaarin, johon osallistui yli 40 asiantuntijaa edustaen monipuolisesti vesialan eri sidosryhmiä ja koulutustasoja. Seminaarin tavoitteena oli kartoittaa vesialan osaamistarpeita ottaen huomioon eri tasoilla annettavan koulutuksen sisältö, laatu ja määrä. Nyt julkaistu osaamistarvekartoitus perustuu tämän työseminaarin ryhmätöiden ja keskustelun tuloksiin. Vesialan osaamistarvekartoituksessa on hyödynnetty myös Syklin hallinnoiman Ympäristöosaajat 2025 -osaamistarpeiden ennakointihankkeen tuloksia.


VESIALAN OSAAJA 2025: Suomen vesialan osaamistarvekartoitus